Virastouudistus huolettaa

Opetus- ja kulttuuriministeriö suunnittelee hallinnonalansa virastorakenteen selkiyttämistä ja päällekkäisen hallinnon keventämistä hallitusohjelman toteuttamiseksi.  Virastouudistusta koskevassa hallituksen esityksessä ehdotetaan virastoja yhdistettävän niin, että nykyisen kymmenen sijaan hallinnonalalla olisi enää viisi virastoa. Uudistuksella tavoitellaan selkeämpää ja helpommin ohjattavaa kokonaisuutta sekä taloudellisempaa ja vaikuttavampaa toimintaa. 

Tiedon- ja arkistonhallinnan ammattiyhdistys ry ymmärtää tarpeen toiminnallisen ja taloudellisen tarkoituksenmukaisuuden kehittämisestä, mutta kyseenalaistaa osin suunnitellut toimenpiteet. Yhdistys on huolissaan uudistuksen vaikutuksista alan arvostukseen sekä asiantuntijatyön henkilötyövuosien ja virkojen määrään. Kannamme huolta myös muistiorganisaation asiakkaiden laadukkaasta ja yhdenvertaisesta palvelusta, jos keskenään erilaista erityisosaamista vaativia toimintoja yhdistetään ja toimipisteitä entisestään vähennetään.

Organisaatiouudistusta ja virastojen yhdistämistä kevyempi ja kestävämpi tapa olisi kehittää koko julkishallinnon ohjauksen ja yhteistyön rakenteita niin, että kehittämisprojekteja olisi helpompi tehdä yhdessä, samoin kun järjestelmiä ja palveluja hankkia, käyttää ja kehittää yhdessä.

Lue alta ammattiyhdistyksemme lausunto virastouudistusta koskevaan hallituksen esitykseen.

Tiedon- ja arkistonhallinnan ammattiyhdistys ry
Lausunto
29.01.2025
Hallituksen esitys eduskunnalle opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan
virastouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Kiitämme tilaisuudesta antaa lausuntomme esityksestä. Yhdymme lakiesityksen yleistason
tavoitteisiin ja ymmärrämme tarpeen toiminnallisen ja taloudellisen tarkoituksenmukaisuuden
kehittämisestä, mutta esityksessä on silti kohtia, jotka herättävät kysymyksiä.

"8.3 Laki Kansallisarkistosta 1 §. Toimiala. Säännöksen mukaan Kansallisarkisto olisi opetus- ja
kulttuuriministeriön hallinnonalalle kuuluva virasto, joka toimii arkistoitavan ja arkistoidun
tietoaineiston sekä kirjastoaineiston käytettävyyden turvaamiseen, digitaalisen arkistoinnin
kehittämiseen, lukemisesteisten henkilöiden yhdenvertaisen lukemisen ja oppimisen edistämiseen
sekä saavutettavan julkaisemisen edistämiseen liittyvissä tehtävissä.- - Arkistoinnin asiakirjallisen
kulttuuriperinnön säilyttämistä palvelevasta tarkoituksesta on tarkoitus säätää arkistolainsäädännön uudistuksessa. Arkistolaki (831/1994) ei sisällä säännöstä lain tarkoituksesta, ja sääntely sisältyy nykyisin Kansallisarkistosta annettuun lakiin."

Asiakirjallisen kulttuuriperinnön säilyttämistä palvelevan tarkoituksen siirtäminen Arkistolakiin ja sen mainitsematta jättäminen tässä laissa on yllättävä esitys. Miksi väistellä sanaa ”kulttuuriperintö”
kuvauksessa Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisen viraston toimialasta? Onko tarkoitus saada nyt
muodostettu toimijaryhmittely vaikuttamaan esityksessä selkeämmältä välttelemällä semanttista
päällekkäisyyttä Kulttuuriperintöviraston ja Kulttuuriviraston toimialakuvauksen kanssa? Ministeriön
hallinnonalan huomioon ottaen Kansallisarkiston arkistoluontoisen toiminnan osuuden muotoilun
geneerisyys antaa viraston toiminnasta valjuhkon vaikutelman suhteessa sen ja edeltäjiensä
kaksisataavuotiseen historiaan kansallisen kulttuuriperinnön suojelijana. ”Arkistoitava ja arkistoitu
tietoaineisto” on yleisluontoisuudessaan varsin historiaton muotoilu. Emme näe syytä kursailla
puhetta kulttuuriperintötyöstä tällä tavoin.

“Kansallisarkiston toimipaikoista säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella, kun se on tarpeen
kielellisten oikeuksien toteutumisen tai palveluiden saatavuuden turvaamiseksi taikka erityisistä
kulttuurihistoriallisista syistä. Tarkoituksena on mainituista syistä turvata valtioneuvoston
asetuksella Helsingin, Turun ja Vaasan toimipaikat sekä saamelaisarkisto Inarissa.”

Onko palveluiden saatavuus analogisen aineiston tutkimusmahdollisuuden näkökulmasta turvattu
tasapuolisesti kaikille kansalaisille yhdellä toimipaikalla pääkaupungissa, kahdella länsirannikolla ja
yhdellä maan pohjoiskärjessä? Digitaalinen toimittaminen, itsessään erinomainen palvelu jota
tuleekin kehittää ja laajentaa, ei ratkaise saatavuusongelmaa tilanteissa joissa tutkijan tarvitsema
aineisto on laajuudeltaan tai materiaaliselta kompleksisuudeltaan liian suuri tai kallis digitoitavaksi
tilauksesta.

Maantieteellisesti kattavan palveluverkon alasajo kaventaa suomalaista historiantutkimusta
tutkijoiden ohjautuessa helpommin ja halvemmalla saatavilla olevien aineistojen pariin. Samoin se
epätasa-arvoistaa tutkimustyötä alueellisesti. Mikäli uusi laki mahdollistaa analogisen palveluverkon
karsimisen jopa näin ohueksi, on luotava lakiteknisesti pätevä ja riittävästi resursoitu
yhteistyöjärjestelmä sallimaan analogisen aineiston toimittaminen ja valvottu käyttö vähintäänkin
esimerkiksi yliopistokirjastoissa.

Arkistopalveluihin tulisi siis soveltaa samankaltaista toimintaperiaatetta, joka tuodaan esille tässä
lukemisesteisten palveluja koskevassa muotoilussa: “Lainkohdan 2 momentin 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetut lukemisesteisten kirjastopalvelut järjestettäisiin (6. lakiehdotuksen 1 §:n 3 momentin mukaan) yhteistyössä muiden kirjastojen, koulujen ja oppilaitosten sekä tarvittaessa muiden yhteisöjen kanssa.”

Samoin Varastokirjaston kattavaa asiantuntemusta kaukopalveluiden toteuttamisessa tulisi
hyödyntää uuden Kansallisarkiston arkistotoimen analogisen lainauspalvelun kehittämisessä.

Esityksen konkreettisin taloudellinen säästöpotentiaali lienee virastojen yhteisten palvelujen ja
tukitoimintojen keskittämispyrkimyksissä, joilla kiistämättä voidaan saavuttaa säästöjä. Mutta
oletettavasti niiden hankintoihin ja painotuksiin liittyvä päätöksenteko keskittyy tulevaisuudessa
kunkin muodostettavan kokonaisuuden suurimmalle toimijalle.

Arkisto- ja tiedonhallinnanalojen ammattilaisia edustavana yhdistyksenä arvostamme luottamusta
joka tässä ehdotuksessa asetetaan Kansallisarkiston asiantuntijuuteen kirjastoalan toimintojen
ohjaamisessa, mutta uudistuksessa tunnutaan silti ohitettavan eri muistiorganisaatioiden toimintaperiaatteiden erot. Onko Varastokirjaston ajateltu olevan luonteeltaan eräänlainen kirjastokentän päätearkisto ja siksi sopiva kumppani Kansallisarkistolle? Miksi nimenomaan lukemisesteisille suunnattujen kirjastopalvelujen saavutettavuudesta vastaava Celia piilotetaan eri palveluun viittaavan organisaation nimen taakse?

On mahdollista asettaa yhteisiä tavoitteita, sekä tehdä ja toteuttaa yhteisiä suunnitelmia myös
itsenäisten virastojen kesken. Tavoitteena olevaa sivistyshallinnon digitalisaation edistämistä sekä
järjestelmien yhteiskäyttöä ja kehittämistä tulisi voida tehdä yli virastorajojen. Hallinnon
keskittäminen on usein käytetty julkisen hallinnon säästökeino, josta on seurannut myös negatiivisia
lopputulemia. Organisaatiouudistusta ja virastojen yhdistämistä kevyempi tapa olisi kehittää koko
julkishallinnon ohjauksen ja yhteistyön rakenteita niin, että kehittämisprojekteja olisi helpompi
tehdä yhdessä, samoin kun järjestelmiä ja palveluja hankkia, käyttää ja kehittää yhdessä.
 

Esityksessä käyvät ilmi johtamisen haasteet – todetaan esimerkiksi: "digitalisaation edistämisessä on ollut puutteita myös konsernitason digijohtajuudessa, eivätkä kokonaisnäkemys ja -vastuut ole kaikilta osin olleet selkeitä." Johtamiseen panostamalla voitaisiin hallinnonalan ja laajemminkin julkisen hallinnon digitalisaatiota kehittää nykyisessä organisaatiorakenteessa. Tulos- ja rahoitusohjaus ovat vahvoja keinoja oikein käytettynä. Esityksen nykytilan kuvauksen mukaan ohjausta on viime vuosina parannettu, mutta edelleen siinä on kehitettävää ja etenkin yhtenäistettävää. Digitalisaatio nähdään keskeisenä keinona sivistyshallintouudistuksen tavoitteiden saavuttamisessa, mutta mielestämme jo meneillään olevien digitalisaatiotoimenpiteiden vaikutuksia ei ole maltettu vielä odottaa ja todentaa. Esimerkiksi virastojen ohjausta on pyritty parantamaan tulosohjauksen digitaalisen työvälineen käyttöönotolla, mutta onko tuloksia vielä arvioitu? Digitalisaation ja tekoälyn käytön mahdollisuudet laajenevat tällä hetkellä merkittävää vauhtia ja varmasti myös hallinnonalan ohjaukseen on löydettävissä lisää tehokkaita työvälineitä.

Palkkausjärjestelmien uusiminen, palkkojen harmonisoiminen, ja henkilöstön siirtäminen toisen
organisaation olemassa olevien palkkausjärjestelmäsopimuksien piiriin palvelemaan synnytettäviä
virastorakenteita tulee olemaan haasteellinen tehtävä. Sen enempää arkisto- kuin kirjastoalankaan
palkat eivät ole mairittelevalla tasolla edes valtion eri hallinonalojen vertailussa, eikä vallitseva
poliittinen ilmapiiri herätä luottamusta kulttuuriperintötyön tai laajemmin humanistis-yhteiskunnallisesta koulutuksesta ponnistavan työn arvostuksen kasvamiseen. Esitämme huolemme
siitä, että säästöt joita sivistyshallintouudistuksella tavoitellaan, tullaan ulottamaan myös
asiantuntijatyön henkilötyövuosien ja virkojen määrään.